SOCIAL MEDIA

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Häiden juhlapaikan somistaminen + Alekoodi

Kuva: Krista Ahonen Stailaus ja kukat: @meventweddins

Kaupallinen yhteistyö: MEvent

Meidän hääjuhlien somistuksen suunnittelu alkoi jo ennen varsinaisen juhlapaikan löytymistä. Rakastan suunnitella ja järjestää erilaisia juhlia, pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Meillä oli hyvin pienet häät, kun menimme naimisiin, joten nyt pääsen ensimmäistä kertaa suunnittelemaan häitä juhlia myöten. Uusimme vihkivalamme kirkossa, jonka jälkeen juhlat jatkuvat Tampereella, Finlaysonin alueella tehdas miljöössä. Haluamme pitää somistuksen hillittynä ja tyylikkäänä, peittämättä juhlatilan omaa luonnetta. Ennemminkin haluamme korostaa sitä juuri oikeilla valinnoilla somistuksessa.

Meillä on hyvin selkeä näkemys tyylistä ja mitä kaikkea se voisi olla, mutta aina sitä kaipaa kuitenkin vielä jotain vähän lisää. Inspiraatio voi iskeä milloin tahansa ja missä tahansa. Ennen kuin pääsimme selkeään yhteen tyyliin ja tiettyihin väreihin, kävimme läpi lukuisia eri vaihtoehtoja. Siihen vaikutti todella moni asia mm. meidän molempien persoona, juhlapaikka, vuodenaika, värien vaikutus jne. Olen monesti aiemminkin kertonut, että lähes jokaisella valinnalla jonka teemme häihin liittyen on meille jokin merkitys. Mitään ei ole valittu vain sattumanvaraisesti. Nyt teemme tätä mieheni kanssa hyvin tietoisesti, mutta arjessakin meitä jokaista ohjaa jokin, minkä perusteella teemme valintoja vaikka emme sitä aina tiedostaen teekään.

Alusta asti olemme myös miettineet mikä olisi paras tapa hoitaa somistus ekologisesti, helposti ja edullisesti. Emme halunneet ostaa kaikkea uutena hääjuhlaa varten, koska suurin osa somisteista jäisi juhlan jälkeen ilman käyttöä. Halusimme säästää aikaa, rahaa, vaivaa sekä luontoa ja teimme päätöksen, että vuokraamme suurimman osan, lähes kaiken somistukseen ja kattauksiin liittyen. Ainoastaan ostamme ne mitä ei voi vuokrata tai löydy meiltä kotoa valmiiksi.

Mevent on suomen suurin hää- ja juhlasuunnittelu yritys ja lisäksi heillä on erittäin kattava valikoima vuokratuotteita. Löysimmekin lähes kaiken Mevent verkkokaupasta mitä tarvitsemme juhlapaikan somistamiseen. Kaikki tuotteet ovat nähtävillä verkossa ja voit tehdä varauksen heti. Kaikki kuvat Mevent verkkosivuilla ja Instagram-tilillä @meventweddings on otettu heidän toteuttamistaan juhlista ja löydät kuvien tuotteita myös heidän vuokratuote valikoimasta. Kuvat ovat todella kauniita ja inspiroivia, joista varmasti löytyy moneen tyyliin jotakin. Monesti itse poimin aina erilaisia yksityiskohtia useista eri tyyleistä ja kokonaisuuksista.

Kuva: @camillabloom Stailaus ja kukat: @meventweddings

Meille tulee astioita cateringin kautta, mutta halusimme kattaukseen myös jotain lisää. Vuokraamme esimerkiksi kattaukseen katelautaset, sekä kullan väriset aterimet. Pienilläkin muutoksilla saa aikaan jo paljon.

Vieraspöytiin meille tulee koristeeksi ruscusta sekä lasisylintereitä, joihin tulee valkoisia led pöytäkynttilöitä. Simppeliä, mutta kuitenkin näyttävää. Led kynttilöitä meille tulee myös muualle juhlapaikan somistukseen, osa lasisylintereihin ja osa kullan värisiin lyhtyihin.

Kuva: @susannanordvall Stailaus ja kukat: @meventweddings

Hääparin pöydän taakse meille tulee kultainen hexagon-kaari, minkä somistamme kankailla. Erilaisia kaaria voi käyttää mainiosti myös kuvaustaustana juhlissa. Mevent vuokraa kattavasti erilaisia tekstiilejä mitä voi käyttää kaarien ja pöytien somistamiseen. Hääparin pöytään meille tulee valkoisen pöytäliinan lisäksi yksi tai kaksi erilaista kangasta tuomaan väriä, tekstuuria ja juhlavuutta. Myös kakkupöytään tulee samoja kankaita ja värejä. Valikoimasta löytyy lisäksi pystypöydän huppuja, joilla somistamme muutaman pöydän. Näiden pöytien päälle olemme suunnitelleet ainakin vieraskirjan ja polaroid kameran paikkaa. Vieraat voivat lisätä vieraskirjaan viestien lisäksi ottamiaan kuvia. Kameroita on myös vuokrattavissa ja samalla voit ostaa siihen tarvittavat fujifilm instax mini -valokuvapaperit. Tunnelman luojaksi juhlatilaan tulee Led Spot valot, joihin voi valita useita eri värisävyjä.

 Skumppatorni on näyttävä yksityiskohta juhlissa, mikä sopii hyvin myös yhdeksi ohjelmanumeroksi. Kaatamalla ylimpään lasiin kuohuviiniä se valuu upeasti alemman kerroksen laseihin.

Kuva: @maijulauriinavisuals Stailaus ja kukat: @meventweddins

Jos haluat avuksesi ammattilaisten vinkkejä häiden suunnitteluun tarjolla on myös Mevent Hääsuunnittelu-verkkokurssi. Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita ovat hääsuunnittelun check list, häiden aikataulu sekä stailaus ja visuaalisuus.

Voit myös luottaa hääpäivän suunnittelun ja toteutuksen Mevent ammattilaisille. Heillä on vahva hääalan tuntemus, hääkoordinointi, moderni kukkapalvelu tiimin floristien toteuttamana sekä idearikkaiden visualistien ammattitaito. Hääsuunnittelu hoituu kokonaisvaltaisesti yksityiskohtia myöden niin, että vieraat viihtyvät ja itse voitte keskittyä juhlimiseen.

Voit valita Hääpaketin kolmesta eri vaihtoehdosta juuri teidän tarpeisiin. Hääpaketin ympärille luodaan juuri teidän näköinen ja teille täydellinen kokonaisuus. 

Kuva: @camillabloom Stailaus ja kukat: @meventweddings

Onko sinulla häiden suunnittelu ajankohtaista? Olisiko verkkokurssista sinulle apua hääsuunnittelussa? 

Koodilla artlilykristin20 teillä on mahdollisuus vuokrata Mevent tuotteita tai ostaa
  Hääsuunnittelu-verkkokurssi -20% alennuksella.
Koodi on voimassa 3.3.2022 asti. 

Alla olevasta linkistä pääset suoraan katselemaan vuokrattavia tuotteita Mevent:n verkkokauppaan:

Minkälainen tyyli sinun häissäsi olisi tai oli? Tykkäätkö suunnitella itse vai olisiko sen ulkoistaminen ammattilaisille sinulle mukavempi vaihtoehto?










 

6 kommenttia :

  1. Kauniita kattauksia. Olisi kyllä kiva järjestää jotkin isommat juhlat kun koronasta päästään.

    VastaaPoista
  2. Meillä myös oli pienet häät mieheni vanhempien kotona. Olisi ihanaa juhlia vielä isostikin, en tiedä toteutuuko se koskaan, mutta kyllä mie turvautuisin mielelläni somisteissa ammattilaisten apuun :D

    VastaaPoista
  3. Oih, miten ihania hääjuhlakattauksia! Ammattilaiset osaavat kyllä asiansa ja juhlasta tulee näin juuri omannäköinen kun sovitaan yhdessä mitä kattaukseen/somistukseen halutaan. Nuo kukka-asetelmat ovat herkkiä ja tuo shampanjalasien "pyramidi" on hauska.

    VastaaPoista
  4. Rakastan somistamista ja kattausten tekoa. Aivan upeita juttuja tuolla verkkokaupassa! Olisipa ihana päästä vieraaksi pitkästä aikaa häihin tai johonkin muihin juhliin :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuvat ja somistussuunnitelmat häihin! =)

    VastaaPoista