Viime päivinä ja viikkoina arki on ollut todella hektistä ja omia tunteita on joutunut hieman sivuuttamaan. En itse henkilökohtaisesti suosi tunteiden sivuuttamista tai oman kehon tuntemuksien vähättelyä, mutta välillä arki vie niin paljon. Välillä tuntuu kuin tunnit loppuisivat kesken vuorokaudesta. Monen monta asiaa on ollut viime aikoina mielen päällä.
Viime päivinä tuttu tunne on kolkutellut olkapäätä. Suru ja ikävä. Kaikki arjessa on ihan hyvin, mutta tämän tunteen olen saanut osaksi elämääni reilu neljä vuotta sitten ja se tulee aina olemaan osa elämääni. Välillä enemmän ja välillä hieman lempeämmin. Suru ja ikävä saa silmäni kyyneliin nytkin. Tiedän jo miten toimia näiden tunteiden kanssa enkä niitä edes tahdo sivuuttaa. Ne kertovat suuresta rakkaudesta tytärtäni kohtaan, tytärtä jonka menetin.
Hän on mielessäni joka ikinen päivä. Monen monta kertaa. Välillä pieninä väläyksinä ja välillä ajattelen häntä enemmän. Kuten ajattelen jokaista lastani ja heidän tulevaisuutta, en voi olla ajattelematta millainen tämä tytär olisi juuri nyt. Hän täyttäisi tänä vuonna jo viisi vuotta.
Aiemmin meidän pihapiirissä asui perhe, joille syntyi samoihin aikoihin tytär kun meidän enkelikin syntyi. He olisivat siis samanikäisiä ja ohi mennen katselin juuri tätä tyttöä. Hänen kauttaan pystyin hieman kuvittelemaan millainen oma tyttäreni olisi voinut milloinkin olla ja kuinka hän kasvaisi, oppisi uutta.
Väilillä mietin millainen tämä tyttäreni olisi sisarustensa kanssa ja kuinka elämä olisi mennyt eteenpäin jos kaikki olisi mennyt toisin. Uskon kuitenkin, että kaikelle on tarkoituksensa vaikka tätäkin on hyvin vaikea uskoa tässä kohden. Ehkä vielä joskus kaikki saa tarkoituksensa. Usko jälleennäkemisestä on yksi suuri voimavara.
Eilen kävin vanhimman tyttäreni kanssa haudalla sytyttämässä kynttilän. Lunta oli vielä paljon. Vaikka tämä pieni enkeli kulkee aina sydämessä mukana, on haudalla käyminen kuitenkin itselleni todella tärkeää. Silloin tunnen olevani lähempänä häntä kuin milloinkaan muuten ja haudalla voin konkreettisesti muistella häntä, sytyttämällä kynttilän. Tällä hetkellä on vaihe kun hän on mielessäni paljonkin ja tunteet on pinnassa. Kun tunteet uskaltaa kohdata ja antaa niiden tulla, se helpottaa pian vaikka juuri nyt tuntuukin todella pahalta.
Nyt aurinko paistaa kauniisti ja pyrin saamaan siitä piristävää voimaa näihin hetkiin. Lapset pitävät minut kiinni tässä hetkessä ja antavat suurta iloa. Heidän ansiostaan jaksan mennä eteenpäin ja nauttia elämästä. He ovat ansainneet kaiken rakkauden ja huolenpidon.
-Marjut-
Tykkää blogistani facebookissa:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen
YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
