SOCIAL MEDIA

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kuu(kautis)kuppi, voittamaton kuukautissuoja + ARVONTA


Kaupallinen yhteistyö:

Kuukautiset ovat osa tytön ja naisen normaalia elämää. Jokaisella kuukautiset alkavat omalla ajallaan. Itse olin 11 vuotias kun kuukautiset alkoivat. Tyttöjen kesken kyllä puhuttiin kuukautisista, ei sitä tarvinnut hävetä. Se oli myös aika hieno juttu.

Alkuun käytin terveyssiteitä, mutta huomasin niiden ärsyttävän ihoa.
Terveyssiteet sekä tamponit sisältävät erilaisia kemikaaleja jotka voivat herkistää ihoa ja voivat aiheuttaa kutinaa ja/tai ihottumaa. Tamponi myös kuivattaa limakalvoja.

 Aloin myöhemmin käyttämään tamponia. Se tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Se ei hiertänyt ihoa niin kuin siteet. Vuosia tamponit ovatkin olleet minun vaihtoehtoni kuukautissuojaksi.

Aina kuitenkin on ollut pelko takaraivossa siitä jos joskus sairastuisinkin tamponin käytön takia. Tamponien käyttöön liittyy riski saada toksinen sokkioireyhtymä joka kuitenkin on harvinainen, mutta ei kuitenkaan poissuljettu.

Viime vuosien aikana ja etenkin lasten saamisen jälkeen olen entistä enemmän kiinnittänyt huomiota ympäristöystävällisyyteen ja siihen, että tuotteissa on mahdollisimman vähän terveyteen haitallisesti vaikuttavia kemikaaleja. Myös taloudellisuus on listan kärjessä.

Tämän vuoksi halusinkin kokeillu kuukautiskuppia, toiselta nimeltään kuukuppi.
Kuppi on valmistettu lääketieteellisestä silikonista eikä sisällä lateksia tai parabeeneja. Se on ympäristöystävällinen ja säästää rahaa.
Samaa kuppia voi käyttää oikein hoidettuna vuosia.


Kuukuppeja on kahta eri kokoa. Koko 1 on erityisesti nuorille naisille suunniteltu ja koko 2 sopii yleensä hyvin aikuisille naisille sekä synnyttäneille ja/tai runsaille kuukautisille.

Kupeille on tehty myös oma pesuneste. Se tuoksuu eukalyptukselta ja sitruunalta. Kuppipyyhkeet ovat erinomaisia silloin kun vettä ei ole saatavilla, kuten mökillä.


Kuukupeista löytyy useampi värivaihtoehto joista voit valita omasi.
Kuppien mukana tulee väriin sopiva säilytyspussukka. 


Laitoin muutaman kuvan joista näkee kuppien kokoeron. 
Sininen kuppi on koko 1 ja purppura kuppi on koko 2. 

Koon 1 kuppi on hieman pehmeämpi joten se on helpompi saada paikoilleen. Koko 2 on jämäkämpi.
Jämäkämpi kuppi ehkä aukesi paremmin paikoilleen kuin pehmeämpi kuppi jäi helpommin suppuun.

Vaikka olen aina ajatellut, että minulla on aika runsaatkin kuukautiset niin huomasin, että pienempi kuppi sopisi silti myös yhtä hyvin. Voi olla, että näin alkuun kyllä tyhjensinkin sen aika usein.
Kuitenkin tunsin oloni varmemmaksi koon 2 kupilla etenkin ensimmäisinä, runsaampina vuotopäivinä.





Kuppi asennetaan taiteltuna emättimen etuosaan siten, että se on häpyluun takana tiiviisti ja mukavasti. Tässä kuvassa on yksi tapa taitella kuppi, ns. sydäntaittelu. Kuppi muodostaa pienen alipaineen avautuessaan ja yhdessä lihasten kanssa se pitää kupin paikoillaan.


Minulla oli kuukautiskuppi käytössä kahdet kuukautiset ennen kuin kirjoitin tämän postauksen.
Tämä on paras kuukautissuoja joka minulla on ollut käytössä ja ehdottomasti jatkan kuukupin käyttöä.

Tämä on niin huoleton ja terveyttä ajatellen parhain vaihtoehto. Kumpa olisin kokeillut jo aiemmin.
Kuukupin käyttö onnistui paremmin kuin arvasinkaan. Uskon, että tamponin aiempi käyttö myös helpotti kuukupin paikalleen saamista.

Harjoittelulla sekin on onnistunut niin miksei tämäkin. Toiset onnistuu kupin käytössä heti ja toisilla voi viedä aikaa useammat kuukautiset joten ei kannata lannistua jos ei heti onnistu.

Lunette:n nettisivuilla on paljon tietoa kuukautisista, kuukautiskupeista sekä
kupin käyttöön liittyvistä asioista.
Käy ihmeessä lukemassa, löydät todella kattavat sivut, linkki alla:

https://fi.lunette.com/

Laitetaan sitten myös ARVONTA käyntiin. 
Voit voittaa Lunette tuotepaketin joka sisältää:

-Kuukautiskupin
-Kuukautiskupin pesunesteen
-Kuppi pyyhkeet

Voit osallistua arvontaan instagramissa sekä blogin puolella
 kommentoimalla tätä postausta (muista laittaa myös sähköpostiosoitteesi ).

Arvonta päättyy 10.6.2018 klo:18.00

-Marjut-

Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

instagramista:
@m.hartikainen

YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen







50 kommenttia :

  1. Kiitos avoimesta postauksesta, aiheesta joka jostain syystä on edelleen julkisesti tabu.

    Osallistun myös arvontaan!

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa!

    katri.koivukangas@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kuukautiskuppi on kyllä ihan loistava keksintö. Itselläni ollut käytössä jo melkein 14 vuotta, eikä tulisi enää mieleenkään käyttää muita suojia.
    Mukana arvonnassa pyromino@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa!
    pauliina.mattila(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kuukuppia pitää kyllä ehdottomasti päästä kokeilemaan. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(a)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Mullakin on kuukuppi ollut käytössä jo 10 vuotta. Aluksi oli haasteita sen asettamisessa. Välillä onnistui ja välillä ei. Menasi mennä hermot yhdessä vaiheessa kun tuntui ettei millään onnistu. Sitten hioin tekniikkaa ja sain onnistumaan. Kertaakaan ei ole sen jälkeen pettänyt. Niin luksusta kun ei tarvitse tyhjentää kuin aamuin illoin. Kuukautisten aikaan voi tehdä mitä vain eikä tarvitse huolehtia kuukautissuojien vaihdosta. Jokaisella on varmasti oma tekniikka ja niin pitääkin. Sitten kun löytää oman kikan ja tajuaa idean saada sen hyvin paikalleen niin aivan mahtava juttu! Elämä on niin helppoa tämän kanssa.

    Osallistun arvontaan lohdutamua@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan! emilia_ho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Maailman paras keksintö! Välillä jopa unohdan kuukautiset kokonaan. Mukana myös! aqviree@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti mukana arvonnassa ������ asia on kiinnostanut,mutta ajattelin että eeeeiiiiii,ei se toimi tms �� mutta jos sää näin sanot,niin pakkohan se on uskoa ja koittaa myös ���� toivotaan että onni potkasis mua arvonnassa ��
    aleksandraelias@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvästä postauksesta, aihe on valitettavasti monille vieras..

    Tietty mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  11. Tätä olen nyt kokeillut ja vanhaan ei paluuta. Jos voittaisin niin antaisin tämän ystävälleni joka ei vielä kuppia ole hankkinut ja jonka koira kaivaa roskiksista käytetyt tampoonit .

    VastaaPoista
  12. mukana arvonnassa!
    vil--ma@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Hyvä postaus aiheesta!! Ehdottomasti mukana arvonnassa!!👍
    janitamatintalo@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Tää kuppi on ihan paras 👌 mukana arvonnassa

    millaa.ruotsalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukaan arvontaan. markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Oon halunnut niin kauan kokeilla, mutta en vaan oo uskaltanut, jos meneekin rahat hukkaan jne �� nyt ois kyl oiva tilaisuus kokeilla, jos voitto osuu kohdalle, mukana siis arvonnassa!
    husso.julia@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan, olen pohtinut itsekin millainen kuukuppi on, toivon saavani rohkeutta kokeilla.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mukana😍 nastolan_elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa.
    jokelanna@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ehdottomasti haluisin testata! Eli mukaan arvontaan👌

    VastaaPoista
  21. Mukana. En ole koskaan kokeillut ja kirjoituksesi herätti kiinnostuksen!

    VastaaPoista
  22. Mukaan arvontaan. Tämä olisi varmasti hyvä vaihtoehto minullekin. mammaseuraa(a) gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa, olisi kiva päästä testaamaan =)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa annanikaria@gmail.com :)

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Mulla on ollut kuukuppi käytössä reilu 10 vuotta, menkat alkoi 10-vuotiaana ja 14-vuotiaana löysin kuppien maailmaan eikä takaisin oo ollu menemistä :) mukana arvonnassa, koska uudet kupit on aina ihania o:) iris.kuitunen@live.com

    VastaaPoista
  27. Mukaan arvontaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana ehdottomasti :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana ehdottomasti 🖒😊 Toivotaan arpaonnea!! 😊 Aatoksissa ollut kyseinen tuote🖒

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa. Aloin käyttämään kuukuppia n. 5 vuotta sitten, paluuta siteisiin ja tamponeihin ei ole. Paula.halme@gmali.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa! Oma Lunette on jo kymmenvuotias, eli voisi siirtyä eläkkeelle, jos minua arpaonni potkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osoite unohtui, eli joanniina ät gmail piste com!

      Poista
  32. Kuukuppi on kyllä aivan ehdoton suosikkini, olen sitä käyttänyt jo vuoden verran! Mikäli voittaisin, antaisin paketin parhaallr ystävälleni, joka unelmoi kuukupin käytöstä, mutta raaski käyttää niin suurta rahaa siihen yhdellä kertaa
    elisamariasd@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa. En ole käyttänyt kuukuppia koskaan ennen. Vähän jännittäisi kokeilla, kun en koe tamponeitakaan täysin mukaviksi ja tuo olisi vielä paljon isompi. Olisi kuitenkin hienoa säästää luontoa ja toki on helpompaakin, kun ei tarvitse olla koko ajan viemässä roskia.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa :) En ole käyttänyt, mutta monesti meinannut ostaa.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa! Tärkeä ja ajankohtainen postaus!
    paula.tuomenharju@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kuukuppi on kyllä ihan mahtava keksintö, olen sitä nyt kovasti kehunut kavereillekin, mutta moni ei uskalla kokeilla tai ei viitsi sijoittaa siihen, vaikka edullinenhan se on kun miettii sen pitkäikäisyyttä! :) Mukana arvonnassa, s-postia saa käyttää yhteydenottoon, jos voitto osuu kohdalle.
    tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Mä olen käyttänyt kuppia jo vissiin 15 vuotta, liki ainakin. Esikoistyttäreni (kohta 18 vuotias) on myös tykästynyt kuppiin. Tokavekara (16) ei uskalla kokeilla. Olisikin sikäli hyvä jos arpaonni osuisi kohdalle, niin ei tuon toisen ipanan tarvitse arastella ainakaan sen vuoksi että menee meidän vähistä rahoista kuppiin jollei hän tykkääkään tai osaakaan käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se sähköposti irina piste niemela ättä gmail piste com

      Poista
  38. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Joo jee mukana! T. Paulina manicfatmom@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana, kuukuppi on ihan paras keksintö kyllä! Hassua, että ekan kupin oon ostanut jo yli 12 vuotta sitten! Nyt olisikin taas uuden kupin aika. iloaeloalaura(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa (:
    miraaaltonen0@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kuppia olen käyttänyt jonkin aikaa ja se on mielestäni ihan huippukeksintö. Tuo koko 2 olisi hankintalistalla. Mukaan arvontaan. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Oon jo vähän aikaa halunnut koittaa kuukuppia, mutta vielä en ole uskaltanut ostaa!
    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  44. Mukana! Olisi kiva päästä kokeilemaan kuukuppia! :)
    aitionvahanvasynytblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Olen aina halunnut kokeilla, mutta en ole vielä uskaltanut ostaa kyseistä vekotinta :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onnittelut, olet arvonnan voittaja :) Laitoin sinulle s.postia :)

      Poista
  46. Mukana! Ehkä syyskuun jälkeen tuo pienempikin mahtuu :D Kun olen synnyttänyt. Aikaisemmin ei ole mahtunut.

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista