SOCIAL MEDIA

torstai 2. toukokuuta 2019

Meidän vappu

  

Meidän vappu käynnistyi tänäkin vuonna MML:n Vappukarnevaalien merkeissä. Paljon mukavaa tekemistä sekä tapaaminen ihanan Juhlaprinsessan kanssa. Olemme tavanneet useammankin kerran, mutta emme vielä juuri tätä prinsessaa, pientä merenneitoa, joten tätä tapaamista odotettiin paljon.

Tytöt halailivat ja juttelivat tovin ihanan prinsessan kanssa ja pyöräyttelivät helmojaan vuorotellen. Tottakai minäkin halusin yhteiskuvaan tänäkin vuonna prinsessan kanssa. Oli jälleen ihana tavata.





Karnevaalien päätyttyä suuntasimme Tampereelle "Made by Fire Lady" näyttelyyn, jossa oli esillä valokuvia sekä esiintymisasuja, Fire Ladyn 20-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi. 

Olen ottanut lukuisia valokuvia Fire Ladyn esiintymisistä ja oli kunnia saada kuvani mukaan näyttelyyn. Tässä alla yksi ottamistani kuvista, joka oli esillä näyttelyssä.

Isot onnittelut Lady Fire.



  Vappuaattona lähdimme perheen kesken jo perinteeksi muodostuneelle vappu piknikille. Mukaan pakattiin juuri paistettuja munkkeja, simaa ja banaaneja. Löysimme pienen portaikon johon lapset halusivat jäädä istumaan ja katselemaan maisemia näsijärvelle. 







Myös perinteeksi muodostunut pallon lähetys taivaaseen enkelisiskolle toteutettiin samana päivänä. Tänä vuonna esikoinen ei enää halunnut palloa, mutta tytöt valitsivat itselleen samanlaiset pallot. Kuopuksen harmiksi hänen pallonsa posahti, mutta sisko lohdutti, että he voivat kaikki yhdessä lähettää terveiset taivaaseen hänen pallollaan. Kuinka kaunis ele häneltä ja näin jokaisen tervehdys lähetettiin matkaan. 



Katselimme pallon lentoa niin kauan kunnes sitä ei enää erottunut taivaalta.


Toivottavasti teillä oli mukava vappu. 
Onko teillä joitakin erityisia tapoja tai perinteitä vappuna?





14 kommenttia :

  1. Kaunis ele tuo pallon lähetys taivaalle. ❤ Sinulla on suloiset lapset. Olen harmitellut tänään, ettei me lähdetty piknikille. Se olisi ollut kivaa. Täytyy muistaa ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tapana lähettää palloja taivaalle myös enkelin syntymäpäivänä <3 Juu, pikinik on kiva pieni perinne ollut meillä monta vuotta vappuisin :)

      Poista
  2. Todella suloisia kuvia 😍 Mulla ei ole mitään vappu perinteitä! 😊

    VastaaPoista
  3. Mukavankuuloinen vappu teillä. Meillä perinteenä on ollut paistaa itse munkkeja ja juoda itsetehtyä simaa. Vappupäivänä meillä oli brunssi sisätiloissa. Taisi olla kolmas vuosi peräkkäin. Siitä voisi tulla uusi perinne. Syöminen on mukavaa etenkin hyvässä seurassa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vappu meni mukavasti <3 Pitäisi kyllä itsekin koittaa tehdä simaa, ehkä ensi vappuna :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Vappu meni kyllä ihan mukavasti <3 Toivottavasti myös sinulla.

      Poista
  5. Teillä on ihanat vappuperinteet. Muistan omasta lapsuudesta vaan aina sen kauhean itkun mikä tuli kun pallo karkasi, tää teidän perinne lähettää pallo omalle enkelille on ihana ❤️❤️❤️ meillä ei ehditty tämä vuonna vappua viettää 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra <3 Teillä oli tosiaan ihanan erilainen vappu <3 Onnittleut vielä pienen syntymästä, koko perheelle <3

      Poista
  6. Meidän vappu meni tänä vuonna muuttopuuhissa, toivottavasti ensi vuonna pääsisi enemmän vapputunnelmiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, teillä myös vähän erilainen vappu sitten ollut tänä vuonna :D

      Poista
  7. Onpas ollut huiman hienot vappukarkelot teillä. Oikein hyvää kevään jatkoa!!

    VastaaPoista