SOCIAL MEDIA

maanantai 6. toukokuuta 2019

Sudio + Alekoodi


Kaupallinen yhteistyö:

Musiikki on aina ollut tärkeässä osassa lähes jokaista päivääni. Musiikki auttaa käsittelemään tunteita, voimaannuttaa ja rentouttaa sekä auttaa keskittymään. Minun on usein vaikea keskittyä ja etenkin silloin, kun kirjoitan, kuuntelen musiikkia aina. Nämä Sudion kuulokkeet ovat olleet parhaimmat kuulokkeet joita minulla on koskaan ollut. Olen aina tykännyt enemmän on-ear mallin kuulokkeista ja siksi valitsinkin ehdottomasti nämä Sudion Klar white on-ear mallin kuulokkeet.

Kuulokkeissa on aktiivinen melunvaimennusominaisuus, jonka todellakin huomaa. Se peittää taustalta tulevat äänet erinomaisesti ja auttaa keskittymään entistä paremmin tekemääni. Kuulokkeita voi käyttää aux-johdolla tai Bluetooth yhteydellä. Usein kirjoittaessa käytän johtoa, mutta muutoin kun haluan hetken tauon itselleni kaikesta hälystä niin käytän ehdottomasti bluetooth yhteyttä.

Kuormitun todella helposti, jolloin kuulokkeet auttavat minua palautumaan paremmin ja nopeammin, koska voin keskittyä silloin vain musiikkiin vaikka taustalla olisi meteliä. Tämä todella arkeani parantava asia.

Tutustu lisää kyseisiin kuulokkeisiin tästä linkistä:


Toiseksi vaihtoehdoksi valitsin kuitenkin langattomat in-ear kuulokkeet, koska ne ovat näppärä valinta ottaa mukaan laukkuun tai vaikka takin taskuun. Nämä langattomat Vasa Blå Rose Gold White (2nd generation) kuulokkeet on varusteltu yli 9 tunnin akun kestolla ja studiotason äänenlaadulla. Kuulokkeissa on upeat ruusukultaiset yksityiskohdat.

Tutustu lisää näihin kuulokkeisiin tästä:



Kummankin mallin kuulokkeet myös näyttävät todella hyviltä. Molempiin kuulokkeisiin valitsin valkoisen värin, mutta toinen on varusteltu kultaisilla ja toinen ruusukultaisilla yksityiskohdilla. Näin ne sopivat myös muihin käyttämiini korujen ja asusteiden väreihin.

Huippukuulokkeet todella laadukkaalla äänentoistolla ja vielä tyylikäs ulkomuoto. Voiko parempia enää löytää. Ehdottomasti voin suositella. Parhaat kuulokkeet mitä koskaan olen omistanut.


Sain myös teille lukijoilleni ALEKOODIN!
Koodilla artlilykristin saatte -15% tilauksesta.
Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan Sudio tuotteisiin:




15 kommenttia :

  1. Näppärän näköiset kuulokkeet. Meillä esikoinen rentoutui musiikkia kuunnellen ja minä hiljaisuudessa, nämä olisivat siis sopineet meille hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä :) Itsekin kyllä nautin toisinaan ihan täydestä hiljaisuudesta.

      Poista
  2. Bluetooth ominaisuudella olevat kuulokkeet on huippu hyvät. Mietin miten olen pärjännyt ilman niitä tähän mennessä. Käytän niitä kaikkialla.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan värisiä ainakin. Valkoinen on mun värini <3
    Musiikkia tulee nykyään kuunneltua pääasiassa vain autossa radiosta,
    mutta tuollaiset olisi varmasti kivat ja tulisi enemmänkin kuunneltua :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja varmasti näppäriä. Mulla on kuulokkeet päivittäin kovassa käytössä, joten voisi kyllä panostaa niiden ulkonäköönkin.

    VastaaPoista
  5. Meillä on pelikuulokkeet ainoastaan. JBL on meillä ollut se juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pojalla on myös omat pelikuulokkeet ja miehellä omansa, niitä olen monesti lainaillut. Enää ei tarvitse, kun nyt on ihan omat :)

      Poista
  6. Onpa nätti yhdistelmä valkoinen ja ruusukulta! 😍 Mulla ei ollut kuulokkeita useampaan vuoteen, mut nyt uuden puhelimen mukana tuli ihan perus nappikuulokkeet... Ei sieltä mukavimmasta päästä 😅😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin <3 En mäkään muista milloin mulla olisi ollut ihan omat kuulokkeet, kun aina lainannut pojalta tai mieheltä :D Mutta nyt on ja hyvät <3

      Poista
  7. Ruusukulta on mun lemppari 💕 Nää on kyl hienot!

    VastaaPoista
  8. Itse käytän harvemmin kuulokkeita ja noita korvaan laitettavia en lainkaan, koska tähän mennessä en ole onnistunut löytämään sellaisia, jotka minun korviini sopisivat :/

    VastaaPoista