SOCIAL MEDIA

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kesäpäivä Särkänniemessä


Kaupallinen yhteistyö:
Särkänniemi

Viime viikolla kävimme koko perhe Särkänniemessä ja se olikin jo toinen kerta tänä kesänä. Särkänniemi on paikka jossa olemme käyneet, joka vuosi vähintään yhden kerran. Sinne on aina yhtä mukava mennä. Tällä kertaa vietimme koko päivän ainoastaan huvipuistoalueella, sillä viime kerralla kävimme jo Särkänniemen Koiramäessä. Akvaario ja Näsinneula ovat myös huikeita paikkoja, joissa kannattaa käydä etenkin jos ei koskaan aiemmin ole vielä käynyt.

Tosiaan, Särkänniemi täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Planetaario ja akvaario avasivat ovensa vuonna 1969. Sittemmin vuonna 1975 avautui huvipuisto. Muistan myös Särkänniemi reissut omasta lapsuudesta ja silloinkin kävimme siellä joka ikinen kesä. Edelleen Särkänniemi vetää puoleensa ja uudet laitteet täytyy käydä kokemassa.

Tämän vuoden uutuus laite Boom kokeiltiin kesäkuussa pojan ja tyttären kanssa, eikä jäänyt käymättä tälläkään reissulla. Se onkin todella hieno lisä Särkänniemeen ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Tällä reissulle meidän mukana oli myös minun omat vanhemmat, lasten mummu ja pappa. Tottakai pappa tuli mukaan myös tähän uutuus laitteeseen, kuin kaikkiin muihinkin hurjimpiin vekottimiin. Näköalat ovat kyllä huikeat tuolla ylhäällä.














Paljon löytyi laitteita myös meidän kuopukselle ja useimmissa käytiin kaksi tai useampi kerta peräkkäin. Myös Särkänniemen Taikaranta on mukava paikka, johon pysähdytään aina hetkeksi. Taikaranta on suunnatta erityisesti lapsiperheille. Sieltä löytyy leikkivälineitä, kuten puheputkia, joiden läpi voi huudella pitkienkin matkojen päähän sekä soittimia.







Särkänniemestä löytyy runsaasti ravintoloita sekä herkkupisteitä. Myös useassa pisteessä täytettiin meidän omat vesipullot ja vettä kuluikin tuona kuumana päivänä todella runsaasti.

















Omia ehdottomia suosikkeja ovat Boom, Hype ja X. Viime kesänä esikoinen ylitti 140cm pituusrajan ja hänen kanssaan pääsee jo kaikkiin laitteisiin. Hänen suosikki oli myöskin Boom sekä X. Neiti ylitti tänä kesänä 120cm pituusrajan, joka avasi mahdollisuuksia uusiin laite kokemuksiin. Myös Boomiin pääsee 120cm, aikuisen kanssa ja Boom nousikin neidin suosikiksi, Tukkijoen sekä Koskiseikkailun lisäksi. Kuopus näytti pitävän Järvikarusellin rauhallisesta menosta sekä PossujunastaLeppäkertusta ja Karamelli-Karusellista.

Aika ei todellakaan käynyt pitkäksi ja kahdeksan tuntia huvipuistossa kului kuin siivillä.
Kiitos Särkänniemi mukavasta kesäpäivästä!

Kuuluuko huvipuistot sinun kesääsi?
Aurinkoista viikkoa!

Instagram tililläni @m.hartikainen on myös arvonta käynnissä, jossa voit voittaa kaksi ranneketta Särkänniemeen. Arvonta päättyy 3.8.2019 klo: 18.00!





6 kommenttia :

  1. Ei ole vuosiin tullut käytyä Särkänniemessä. Vuosi sitten oltiin kyllä Tampereella mutta silloin olin festareilla refashion muotinäytöksessä esittelemässä omia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii mahtavaa <3 Ehkä sitten poikkeat Särkänniemessäkin seuraavalla reissulla hurvittelemassa ;)

      Poista
  2. Itse olen tainnut vain kertaalleen Särkänniemessä käydä, sinne tulee kyllä ehdottomasti suunnattua kun neiti tuosta vielä hieman kasvaa :)

    VastaaPoista
  3. Aikoinaan kävimme poikien kanssa joka kesä vähintään kerran Särkänniemessä. Nyt odotan, että Elli kasvaa niin pääsemme taas Särkikseen!

    VastaaPoista
  4. Meidän oli tarkoitus lähteä kesälomalla Särkänniemeen, mutta jotenkin se sitten vaan jäi. Harmi kyllä, kivahan tuolla on viettää lomapäivää :)

    VastaaPoista