SOCIAL MEDIA

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Olenko ottanut lopputilin? + 32 muuta vastausta



Blogeissa on tovin kiertänyt blogihaaste - 33 kysymystä ja vastausta, joten ajattelin nyt vihdoin vastata tähän myös itse. Ehkä tässä paljastuu jotakin uutta, mitä että ole aiemmin vielä kuulleet.

Avioliittoja?
Tällä hetkellä olen ollut avioliitossa mieheni kanssa, reilu seitsemän vuotta. Naimisiin menimme 14.2.2012 ystävänpäivänä.

Kihloissa?
Kerran aiemmin nuoruudessani. Aviomieheni kanssa olimme kihloissa neljä kuukautta kunnes menimme naimisiin.

Lapsia?
Kyllä. Esikoispoika 10 vuotta, ihan juuri seitsemän vuotta täyttävä tytär, enkelitytär syntyi 2014, nuorin tytär on nyt kolme vuotias. 

Lemmikkejä?
Aina on ollut, mutta tällä hetkellä meillä on kaksi vuotias shetlanninlammaskoira, Lily.

Leikkauksia?
Kaksi kertaa leikattu. Ensimmäinen leikkaus oli pieni napatyrä ja toinen olikin sitten huomattavasti suurempi tyrä keskellä vatsaa, jolla oli kokoa kahden ison nyrkin verran. Toki muita pienempiä toimenpiteitä ollut myös.

Tatuointeja?
Ei ole yhtäkään, mutta olen sellaisesta haaveillut ainakin viisitoista vuotta. Toisaalta onneksi en ole silloin ottanut koska ne olisi kyllä kaduttanut tänä päivänä. Haluan jotakin millä on oikeasti jokin merkitys.

Lävistyksiä?
Labret, jossa enää hyvin harvoin pidän korua. Korvissa lävistyksiä on toisessa neljä ja toisessa viisi, mutta pidän yleensä enää vain yksiä koruja korvissa. Aiemmin ollut lävistys myös nenässä.

Muuttoja?
Muutin omilleni ollessani 17 vuotias ja yhteensä olen asunut viidessä eri osoitteessa. Lapsuudessa asuimme kolmessa eri osoitteessa. Eli kovin montaa muuttua ei ole tullut tehtyä 32 vuoden aikana.

Ampunut aseella?
En ole.

Ottanut lopputilin?
Kyllä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sain paremman työn ja siksi otin lopputilin. Toisessa tapauksessa en enää kokenut, että kyseinen työ vastaa omaa arvomaailmaa. 

Ollut saaressa?
Kyllä. Ainakin rippileirini aikoinaan oli saaressa. 

Auto?
Löytyy.

Ollut lentokoneessa?
En ole koskaan ollut lentokoneessa.

Ollut rakastunut?
Kyllä.

Onko joku itkenyt vuoksesi?
Kyllä. 

Ollut ambulanssissa?
Olen ollut kerran.

Luistellut?
Olen luistellut paljon lapsuudessani ja löysin lajin uudelleen omien lasten myötä. Viime talvenakin käytiin monen monta kertaa jäällä.

Surffannut?
En ole, mutta voisin ehkä kokeilla jos sellainen mahdollisuus joskus tulisi eteen.

Ollut risteilyllä?
Muutaman kerran on tullut käytyä.

Ajanut moottoripyörällä?
Kyydissä olen ollut, mutta itse en ole ajanut.

Ratsastanut hevosella?
Olen, mutta vain niin, että hevosta on joku taluttanut.

Lähes kuollut?
Kyllä.

Ollut sairaalassa?
Monesti.

Suosikkihedelmä?
Monelle olen allerginen valitettavasti, mutta ananas on hyvä.

Aamu vai ilta?
Molemmat on kivoja. Aamuisin on koko päivä alussa ja on aikaa tehdä kaikenlaista, mutta iltaisin on sitten yleensä se pieni hetki omaa aikaa, kun lapset ovat nukkumassa. Jos pakko valita, niin valitsen aamun, päivä täynnä mahdollisuuksia.

Lempiväri?
Ne vaihtelevat hieman sen mukaan onko kyseessä sisustus, omat vaatteet, lasten vaatteet ja ehkä vuodenaika vaikuttaa myös. Musta on aina lemppari, monessakin asiassa. Se on tyylikäs ja näyttää aina hyvältä. Okra ja muut maanläheiset värit toimivat myös hyvin monessa, niin vaatteissa kuin sisustuksessa. Niin ja vanharoosa on myös ihana.

Viimeisin puhelu?
Juttelin oman äitini kanssa. Taisimme pohtia jotain sisustukseen liittyvää sekä lasten kuulumisia.

Viimeisin viesti?
Muistaakseni miehen kanssa viestiteltiin, päivän ruokaostoksista.

Nähnyt jonkun kuolevan?
Näin lapsena puistossa ollessani, kun miestä puukotettiin kuolettavasti.

Kahvi vai tee?
Kahvi.

Paras piirakka?
Tällä hetkellä mustikkapiirakka. 

Kissa vai koira?
Tykkään molemmista.

Paras vuodenaika?
Jokaisessa vuodenajassa on paljon hyvää ja olen niin iloinen, että meillä on ne kaikki. Kesä kyllä voisi olla pitempi.

Tässä olikin kaikki kysymykset. 
Ota ihmeessä haaste vastaan ja kerro sun vastaukset.
Aurinkoista viikkoa!







8 kommenttia :

  1. Hauska haaste, ehkä minäkin saatan innostua tekemään tämän jossakin vaiheessa :)

    VastaaPoista
  2. Taidan itsekkin ottaa tästä kopin ja tarttua haasteeseen!

    VastaaPoista
  3. Kiva haaste. Ehkäpä tartun tähän itsekin. :)

    http://www.kotokunnas.fi/

    VastaaPoista
  4. Tämä oli mielenkiintoinen ja yllätyin muutamasta vastauksesta :)

    VastaaPoista