SOCIAL MEDIA

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Onnea Suomi 102. Näin me juhlimme.

 

Itsenäisyyspäivää juhlimme tänäkin vuonna Tampere-talossa, kuten aikaisempinakin vuosina.
Juhla alkaa aina kättelyllä. Tänä vuonna Aamulehti kuvasi livenä koko kättelyjonon sekä itse juhlia. Viime vuonna meistä näkyi vilaus uutisissa ja tänä vuonna löytyi kuva Aamulehden jutusta, verkossa.

Tapahtuma on toteutettu todella upeasti jokaikinen vuosi ja on aina ihana päästä pukeutumaan juhlavasti. Livemusiikkia, taidetyöpajoja lapsille, tanssiesityksiä, kahvia ja monenlaisia herkkuja oli tarjolla. Tänä vuonna juhlittiin yhdenvertaisuutta ja yhteenkuuluvuutta teemalla "Sä saat olla oma itses. Sä saat kuulua."


 




Tytöt tykkäsivät tanssia ja paljon. Tanssilattialla törmättiin myös Pikku Kakkosesta tuttuun, aina niin iloiseen Veeraan, joka toimi myös juontajana tapahtumassa.






Muutaman tunnin tanssit, kierrokset taidetyöpajoissa ja herkuttelut alkoi jo hieman väsyttämään. Päivä oli ollut kyllä aivan ihana ja hyvillä mielin lähdettiin kotia kohti. Illalla katseltiin vielä linnanjuhlia kotona.


Kuinka sinä juhlit itsenäisyyspäivää?

Vielä kerran onnea Suomi 102v.




4 kommenttia :

  1. Ihastelinkin näitä kuvia jo Instagramin puolella <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat juhlat ja kaunis perhe teillä. Me istuskeltiin vain kotona.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ja näyttää kyllä aivan ihanilta juhlilta :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat! Upeat juhlat. Ja teidän kaunis perhe on niin kauniina juhlissa.

    VastaaPoista