SOCIAL MEDIA

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Mukava kesäpäivä Särkänniemessä


Kaupallinen yhteistyö:
Särkänniemi

Vihdoin viime viikolla pääsimme meidän joka kesäiselle retkelle Särkänniemeen. Heinäkuu oli kovin sateinen, mutta nyt onneksi näyttää taas aurinkoisemmalta. Meidän kierros alkoi Koiramäen eläinpuistosta. Siellä on aina yhtä mukava käydä ja aina lasten kasvettua hekin kokevat sen hieman eri tavalla. Meidän kuopus saikin päättää mistä kierros aloitetaan ja hän valitsi Koiramäen. Vanhemmat lapset ovatkin vierailleet täällä jo monen monta kertaa.




Tassuteatterissa ei tänä kesänä esitetä näytelmää tapahtumarajoituksista johtuen, ja Drakkulan linna on suljettu. Koirameän Tilta-maskotti pitää eläinpuiston vierailijoille kuitenkin aamupäivän jumpan Tassuteatterin lavalla klo 12. Muutoin myös muut Koiramäen hauskat hahmot ja eläinystävät ovat kyllä tavattavissa pitkin päivää tavalliseen tapaan.



Seuraavaksi suuntasimme Akvaarioon, jossa asustaa kalojen lisäksi sammakkoeläimiä ja matelijoita.
Akvaariosta löytyy yli sadan eri eläinlajin edustajia ja kahdessakymmenessä akvaarioaltaassa asustaa kahdensadan kalalajin edustajia eri puolilta maailmaa.




Tämä oli kyllä hämmästyttävä näky. Lasissa matkasi kotilo, johon merihevonen oli kiinnittynyt salamatkustajaksi. Välillä merihevosen ote irtosi, mutta aina se meni vain uudelleen kotilon luokse.







Akvaarion jälkeen lapset odottivat jo kovasti pääsyä huvipuiston laitteisiin.

Huvittelijoita otetaan puiston avautuessa sisään kahdesta portista (Tornadon portti ja Tukkijoen portti), jotta ruuhkia ei pääsisi syntymään ja turvavälit on mahdollista säilyttää. Huvipuiston sisäänkäynnillä tarkistetaan vielä, että olet varannut huvittelupäivän ennakkoon ja sinulta löytyy ranneke, kausikortti tai sisäänpääsylippu.

Rannekkeet ja sisäänpääsyliput pystyy ostamaan ennakkoon mm. Särkänniemen verkkosivuilta , K-Citymarketista tai sitten Särkänniemen pääsisäänkäynniltä. Jono meni hyvin joutuisasti, kun jokaisella oli heti esillä myös oma huvittelupäivän varaus. Onnistuneen varauksen jälkeen saat sähköpostiisi vahvistusviestin, jossa on QR-koodi. Voit näyttää QR-koodin puhelimastasi tai tulostaa sen kotona valmiiksi.

Huvittelupäivän voi varata sekä peruuttaa helposti ja päivän varaaminen itsessään on täysin maksutonta.




Tänä kesänä meidän kuopus ylitti jälleen pituusrajoituksia ja pääsi laitteisiin, joihin ei vielä viime kesänä päässyt. Se on aina jännittävää huomata mihin kaikkeen pituus riittää minäkin kesänä. Esikoinen on päässyt jo muutaman vuoden ajan kaikkiin laitteisiin ja keskimmäisen kanssa odotellaan vielä sitä, kun 140cm pituus tulee täyteen. Särkänniemessä on kyllä hyvin laitteita jokaiselle.




Särkänniemen henkilökunta tehostaa hygieniaa mm. puhdistamalla ja desinfioimalla asiakkaiden koskemia pintoja useita kertoja päivässä. Asiakkaiden useimmin koskemat pinnat on myös päällystetty viruksia ja bakteereja tuhoavalla valokatalyysipinnoitteella. Huvipuisto alueella on myös lisätty mahdollisuuksia käsien pesuun ja desinfiointiin. 

Tästä voit lukea vielä tarkemmin Särkänniemen turvallisuusohjeet.






Meillä oli tälläkin kertaa mielettömän hauska päivä Särkänniemessä ja jaksettiin kaikki olla ihan sulkemisaikaan saakka. Seuraavaa kertaa odotellessa!

Aurinkoista viikkoa!









4 kommenttia :

  1. Olipa monipuolinen Särkänniemipäivä! Kauniita nuo
    akvaariokuvat👍

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut selkeästi kiva Särkäniemi päivä! Lasten kasvoista näkee hyvin kuvissa miten
    he viihtyvät ja ovat innoissaan. Ja kuka ei olisi kun paljon laitteita, elämyksiä ja akvaariokalojakin. Itse en olen tänä kesänä käynyt Linnanmäellä. Lintsi ja ne hattarat - joita pitää aina ostaa ja syödä sitten sormet ja naama sokerissa :D

    VastaaPoista
  3. Itse en ole vuosiin Särkänniemessä käynytkään :)

    VastaaPoista
  4. Särkänniemessä on paljon nähtävää ja tekemistä! Iloisen värikkäät kuvat. :) Meiltä jäi tänä kesänä huvipuistot käymättä yhtä Tuurin maailmanpyörässä käyntiä lukuunottamatta.

    VastaaPoista