SOCIAL MEDIA

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Eihän unohdeta miksi naistenpäivää vietetään



Tänään 8.3 vietetään kansainvälistä naistenpäivää.

YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran maaliskuun 8. päivänä vuonna 1975. Naistenpäivän historia ulottuu kuitenkin jo 1900-luvun alkuun, jolloin useissa maissa julistettiin kansallisia naistenpäiviä, naisten oikeuksien ja osallistumisvapauksien saavuttamisen kunniaksi.

Sukupuolten välisen tasa-arvon periaate on vahvistettu jo YK:n peruskirjassa vuonna 1945. Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1979. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986.

Maailmassa on kuitenkin yhä sukupuoleen liittyvää epätasa-arvoa. Tavoitteena olisi saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä mahdollisuuksia. Naisten ja tyttöjen kouluttaminen, heihin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän lopettaminen. Väkivalta on otettava huomioon kansainvälisen humanitaarisen avun kohdentamisessa ja naiset tarvitaan mukaan päätöksentekoon niin sodan aikana kuin rauhasta neuvoteltaessa. Naisten ääntä ei edelleenkään kuulla tasa-arvoisesti rauhanprosesseissa. Ympäri maailmaa naisten turvallisuus ja ihmisoikeudet ovat uhattuina.

Sodat ja konfliktit vaikuttavat vaikuttavat erityisellä tavalla juuri haavoittuvimmassa asemassa oleviin. Väkivalta tyttöjä ja naisia kohtaan lisääntyy hälyttävästi, ja naisten asema heikkenee. Epätasa-arvo on lisääntynyt kriisien ja turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Nyt esiintyy enemmän seksuaalista väkivaltaa, lapsiavioliittoja, parisuhdeväkivaltaa pakolaisleireillä ja naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien surmia. Seksuaalinen väkivalta on vakava ihmisoikeusrikos kaikkialla maailmassa. Naisilla on oikeus keholliseen itsemääräämisoikeuteen myös sodan aikana.

Mikäli nainen joutuu pakenemaan yksin tai lasten kanssa hän on usein haavoittuvampi väkivallalle ja hyväksikäytölle. Useissa konfliktimaissa naiset ovat sekä sosiaalisesti että kulttuurisesti miesten suojaamia minkä vuoksi yksinäinen nainen on usein huomattavasti haavoittuvampi kuin yksinäinen mies. Esimerkiksi raiskaukset eivät lamauta vain naisia vaan auheuttavat joissain kulttuureissa hylkäämisen myös oman aviomiehen puolelta. Tämän vuoksi sitä käytetään myös sotataktiikkana. Kriisi- ja konfliktitilanteissa ilmenevien ihmisoikeusloukkausten ja väkivaltarikosten uhreiksi joutuu suhteellisesti enemmän naisia ja tyttöjä.

Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Naisiin kohdistuviin rikoksiin on myös usein suhtauduttu vähättelevästi tai ne on voitu sivuuttaa jopa kokonaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on usein toistuvaa ja joka kolmannessa tapauksessa tekijä on nykyinen tai entinen kumppani. Suomessa 47% kaikista naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta. Suomen toiseksi yleisin henkirikos on tappo, jonka uhri on nainen ja tekijä entinen tai nykyinen kumppani. Suomessa 71% kaikista naisista on kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää täytettyään 15 vuotta.

Naisia usein myös syyllistetään kokemastaan väkivallasta. Etsitään syitä, jolla voisi selittää oikeutuksen käyttää väkivaltaa tai syytetään esimerkiksi suhteeseen jäävää naista. Ei ole yksiselitteistä syytä minkä takia naiset jäävät suhteeseen, jossa kokevat väkivaltaa. Väkivalta on yleensä ollut hyvin pitkäkestoista ennen kuin haetaan apua. Yksi syy on uhrin kokema häpeä, mikä estää avun hakemisen. Häpeä ulottuu myös tapauksiin, joissa tekijä on tuntematon. Tänäkin päivänä väkivalta tapauksissa syyllistetään naista ja etsitään vikoja uhrista. 

Pelko on yksi asia, milloin uhrin on vaikea kertoa tapahtumista. Uhri saattaa myös syyttää itseään tai pitää itseään osasyyllisenä tapahtumiin ja miettii usein, mitä olisi voinut tehdä itse toisin. Naiset kokevat usein häpeää. Usein myös vähätellään ja vastuullistetaan naista itseään kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta ja/tai häirinnästä. Tämä on lisännyt sitä, että asiasta ja tapahtumasta saatetaan vaieta jopa vuosikymmenten ajan tai kokonaan.

Globaalisti vain 52% 15-49 vuotiaista parisuhteessa olevista naisista ja tytöistä saavat itse päättää seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista. Maailmassa kuolee lähes 47 000 naista vaarallisen abortin seurauksena. Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on edelleen yleistä ja maailmassa on 200 miljoonaa naista, jotka ovat joutuneet kokemaan silpomisen. Lisäksi tyttöjä pakotetaan yhä lapsiavioliittoihin, jotka johtavat vaarallisiin raskauksiin ja nuorten äitien kuolemiin.

-Tänä päivänä käynnissä olevissa konflikteista yli 95 prosentissa esiintyy vakavaa naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

-Naisten osuus on lähes 70% maailman noin 1,4 miljardista köyhästä.

-Yli 50% kaupungeissa asuvista naisista ja tytöistä puuttuu vähintään yksi seuraavista: puhdas vesi, tarpeelliset käymälä- ja peseytymistilat, kunnollinen asunto ja riittävä elintila.

-Yksi viidestä alle 50-vuotiaasta naisesta on kokenut parisuhdeväkivaltaa viimeisen vuoden aikana.

-18 maassa aviomiehet voivat laillisesti estää heidän vaimonsa työn teon ja 39 maassa tytöillä ja pojilla ei ole samanlaiset perintöoikeudet.

-Covid-19 pandemian seurauksena naiset ovat kokeneet enemmän niin parisuhdeväkivaltaa, työttömyyttä kuin köyhyyttä.


Eihän unohdeta miksi naistenpäivää vietetään.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!









4 kommenttia :

  1. Ehdottomasti ei unohdeta! Oman perheen naisten muistaminen naistenpäivänä on kiva perinne, mutta työtä on vielä paljon :)

    VastaaPoista
  2. Ei pidä unohtaa mikä naistenpäivän perimmäinen tarkoitus on.

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistutus! Välillä tuntuu että se muistetaan vain kukkina ja suklaana..

    Aurinkoista viikonloppua! 🌞

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. On todella tärkeää, että naistenpäivä on kansainvälinen, jotta eri maissa naiset saavat tukea ja voivat vedota kansainväliseen kehitykseen.

    VastaaPoista