SOCIAL MEDIA

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Suurin niistä on rakkaus



Suuri päivämme vihdoin koitti ja uusimme vihkivalamme Ylöjärven kirkossa 26.2.2022. Päivä oli upea ja aurinkoinen aamusta alkaen. Edeltävän päivän yllättävä käänne kuitenkin muutti suunnitelmia jonkin verran ja aikataulu oli todella tiukka aina kirkolle saapumiseen asti. Suunnitelmien muuttuessa itse pukeuduin kirkolla morsiushuoneessa ennen tilaisuuden alkua ja ehdin vielä viime hetkellä laittaa tyttöjen hiuksetkin. 

Kiireinen alkupäivä ei juuri jättänyt aikaa jännitykselle, mutta kyllä se jännitys sieltä hiipi esiin, kun odottelimme merkkiä lähteä kävelemään kohti alttaria. Tytöt saivat merkin ja kävelivät alttaria kohti ruusunlehtiä ripotellen käytävälle. Seuraavat pari minuuttia odotellessa tuntui pieneltä ikuisuudelta. Mietin mahdanko pysyä pystyssä korkeilla koroilla, muhkeahelmaisen mekon kanssa. Helma toi omat haasteensa sekä jännityksen myös saattajalle. Tällä kertaa kävelin alttarille poikamme käsipuolessa ja olen onnellinen siitä, että hän otti tämän tärkeän tehtävän vastaan. Se merkitsi minulle todella paljon.







 Sytytimme yhdessä kynttilän tyttäremme muistolle ja tämän jälkeen oli lasten vuoro sytyttää vuorollaan kymmenen kynttilää, joista jokainen vastaa yhtä avioliittovuottamme.




Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten,

pane sinetiksi ranteesi nauhaan.

Rakkaus on väkevä kuin kuolema,

kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.

Sen hehku on tulen hehkua,

sen liekki on Herran liekki.

Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa,

virran tulva ei vie sitä mukanaan.

Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat

rakkauden hinnaksi,

hän saisi vain toisten pilkan.


Laulujen laulu 8:6-7



Toisen tukeminen raskaina aikoina on tehnyt liitostanne kestävämmän. Ette ole koittaneet kiertää tai ylittää ongelmia, vaan menneet yhdessä läpi. Se tekee teistä entistä enemmän toisiinne sitoutuneita, Sitä sitoutumista juhlimme tänään teidän kanssanne.

Rakkaus on tunteista voimakkaampia. 
Kuitenkaan rakkaus ei ole pelkästään tunne. Rakkaus on myös tahtotila. 
Kun tänään sanotte uudelleen toisillenne tahdon, siihen sisältyy myös velvollisuuksia. 
Rakkaus kutsuu teitä aina uudelleen pitämään toisistanne huolta arkisen elämän keskellä. 
Rakkaus tahtoo toiselle pelkkää hyvää. Se on valmis tekemään työtä, joustamaan ja rakastamaan, jotta toinen voisi hyvin.

Perhe ja avioliitto on teille iso juttu. Perhe on yksikkö, jossa tuetaan toinen toista ja täydennetään niissä kohdissa, joissa sitä tarvitaan. Kun kohta sanotte tahdon, paitsi toisillenne myös kaikelle sille elämälle, joka toisen mukana tulee ja jonka yhdessä luotte.

Otteita Pappi, Heli Päivänsalo puheesta.






 Auta puolisoita pitämään huolta toisistaan, 
niin että heidän keskinäinen rakkautensa 
lujittuisi. 






Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä.
 
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
 
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu,
 
ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
 
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
 
Niin on pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.
 
Mutta suurin niistä on rakkaus.

1.Kor. 13: 4-7, 13











 

9 kommenttia :

  1. Valtavasti paljon onnea teidän tielle :) Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  2. Olipa kaunis tilaisuus! Paljon onnea koko teidän perheellenne!

    VastaaPoista
  3. Onnea koko perheelle ❤️ Pojan käsipuolessa kulkeminen alttarille, koskettavaa ❤️🌺✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon.<3 Merkitsi todella paljon minulle, että sain kävellä alttarille pojan saattamana. <3

      Poista
  4. Ihana rakkaustarina. Kuin elokuvista. Vaikeuksiakin mutta ne vain lujittanut liittoa. Kumpa kaikki löytäis noin sielunkumppaninsa kuin te. Onko vielä niin ihmeellisesti että olitte toistenne ekat kaikessa, kun niin nuorena aloitte ekan kerran matkan?

    VastaaPoista