SOCIAL MEDIA

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Naistenpäivää ei vietetä turhaan


Tänään 8.3 vietetään kansainvälistä naistenpäivää.
Joillekin meistä saattaa tulla ensimmäisenä mieleen naistenpäivästä, että se on vain ehkä päivä muiden joukossa. Voidaan ajatella, että se on päivä jolloin naisia muistetaan pienin lahjoin tai kukkasin. On totta, että päivä on jo kaupallistettu. Monesti olen myös kuullut ja lukenut siitä, miksi ei sitten vietetä miestenpäivää jos tämä on kerran tasa-arvon asia. Joidenkin mielestä jopa hauskalta vitsiltä kuulostava asia on kuitenkin paljon enemmän kuin päivä muiden joukossa. Tasa-arvon nimissä tätä päivää nimenomaan vietetään ja halutaan tuoda esille. 

YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1975. Naistenpäivän historia kuitenkin ulottuu jo 1900-luvun alkuun, jolloin useissa maissa julistettiin kansallisia naisten päiviä, naisten oikeuksien ja osallistumisvapauksien saavuttamisen kunniaksi.

Tasa-arvosta kun puhutaan niin useimmiten se kesittyy naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. Suomessa tämä toteutuu monissa asioissa, mutta esimerkiksi edelleen naiset saavat keskimäärin vähemmän palkkaa samasta työstä kuin miehet.

Tavoitteena olisi saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä mahdollisuuksia. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen, heihin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän lopettaminen sekä heidän mukaanottaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon hyödyttäisi laajasti koko yhteiskuntaa.

-Maailmassa kuolee lähes 47 000 naista abortin seurauksena vuosittain.
-Tänä päivänä käynnissä olevissa konflikteista yli 95 prosentissa esiintyy vakavaa naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.
-Yli 40% suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään.
-Naisten osuus on lähes 70% maailman noin 1,4miljardista köyhästä.
-Yli 50% kaupungeissa asuvista naisista ja tytöistä puuttuu vähintään yksi seuraavista: puhdas vesi, tarpeelliset käymälä- ja peseytymistilat, kunnollinen asunto ja riittävä elintila.
-Yksi viidestä alle 50-vuotiaasta naisesta on kokenut parisuhdeväkivaltaa viimeisen vuoden aikana.
-18 maassa aviomiehet voivat laillisesti estää heidän vaimonsa työnteon ja 39 maassa tytöillä ja pojilla ei ole samanlaiset perintöoikeudet.

Euroopan Unionin perusoikeusviraston tutkimuksen (2014) mukaan:

-Suomessa 47% kaikista naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta. EU:n keskiarvo on 33%.

-Suomessa 71% naisista on kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää täytettyään 15 vuotta. EU:n 28 jäsenvaltion keskiarvo on 55%.

Paljon on vielä siis tehtävää.
Kuinka tasa-arvo näkyy teillä perheessä ja kotona? 

Meillä lapset kasvatetaan samoin, riippumatta sukupuolesta. Kummallakin sukupuolella on edellytykset mm. samoihin harrastuksiin. Lapset valitsevat itse leikkinsä, eikä heitä suunnata tiettyihin leikkeihin sukupuolen mukaan. Ei ole olemassa tyttöjen- ja poikien leluja, värejä tai vaatteita. Ei ole erikseen naisten- ja miesten töitä. Meillä kotityöt jakautuvat sen mukaan kumpi ehtii, tai jos toinen erityisesti tykkää hoitaa tietyn homman niin, se käy. Meillä kummallakin aviopuolisolla on velvollisuus elättää toisemme, ja meillä kaikki rahat ovat yhteisiä, riippumatta siitä kumpi milloinkin tienaa enemmän. 

Hyvää naistenpäivää erityisesti meille kaikille upeille, kauniille, rohkeille, vahvoille naisille ja tytöille. Meissä on voimaa. 

-Marjut-

Tykkää blogistani facebookissa:

Seurata voit myös instagramissa:

YouTube:


14 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Monilta on tosiaan jäänyt unholaan miksi naistenpäivää vietetään. Siitä on hyvä muistuttaa, vaikka sitten joka vuosi. Meillä tasa-arvo näkyy aika hyvin. Kumpikin tekee kotitöitä ja hoitaa eläimiä. Molemmat tekee "miehisiä" hommia ja minä saan ilman kiukutteluja miehen laittelemaan pyykkiä ja saan hänet jopa apuun käsitöihin tarvittaessa. Molemmat yksinkertaisesti puhaltaa yhteen hiileen.

      Poista
    2. Valitettavasti se monilta unohtuu tai jotkut eivät edes tiedä mikä naistenpäivän tarkoitus on. Siksi siitä onkin hyvä puhua ja tuoda esille mahdollisimman paljon. Meillä myös kaikki työt jaetaan eikä meillä tunneta miesten- tai naisten töitä.

      Poista
  2. Tärkeä muistutus kaikille naistenpäivän taustoista. Kyllähän nuo lukemat edelleen pysäyttää, meillä on vielä pitkä matka edessä.

    VastaaPoista
  3. Suomessa tilanne on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä niin herkästi unohtuu ettei aina ole näin ollut - eikä samassa tilanteessa olla vielä läheskään kaikkialla. (Ja täälläkin sitä parannettavaa kyllä vielä olisi..)

    VastaaPoista
  4. Hyvä muistutus Naistenpäivän todellisesta merkityksestä!

    VastaaPoista
  5. Mulla tuppaa unohtumaan että samassa tilanteessa ei olla vielä kaikkialla (eikä kyllä aina Suomessakaan, mikä sinällään on suuri harmi). Onneksi on Naistenpäivä!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naistenpäivän tarkoitus on paljon suurempi kuin moni osaa välttämättä ajatellakaan. Onneksi tosiaan on naistenpäivä ja asiaa tuodaan esille <3

      Poista
  6. Musta on niin ihanaa, että tän päivän merkitystä tuodaan esille! Monesti tuntuu ihmisillä se unohtuvan! On onni syntyä tänne ja asioiden ollessa itsellä suht hyvin, unohdan että kaikilla ei ole. Toivottavasti tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella onni syntyä tänne vaikka toki täälläkin on vielä tehtävää. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin mitä voisi olla ja todella toivon, että tilanne paranee myös muualla.

      Poista