SOCIAL MEDIA

lauantai 26. joulukuuta 2020

Meidän joulu 2020


Meidän jouluaattoaamu alkoi riisipuurolla, kuten joka joulu. Meillä on ollut tapana piilottaa puuron sekaan manteli ja tällä kertaa meidän kuopus löysi mantelin omasta puurostaan. Hän oli niin häkeltynyt löydöstään ja esitti toiveen mielessään. Yleensä isommat lapset ovat halunneet jättää mantelin syömättä sen löytäessään, mutta kuopus ajatteli, että toive toteutuu paremmin jos mantelin syö.


Tänä jouluna ei päästy joulukirkkoon, joka muutoin on aina kuulunut meidän perheen perinteisiin. Kävimme aamulla tyttäremme haudalla sytyttämässä kynttilöitä ja toivottamassa hyvää joulua.♡

Edellisenä päivänä vanhempieni tuomat kynttilät paloi kauniisti edelleen. He olivat tuoneet myös pienen bambi koristeen havujen päälle.

Kävellessäni haudalta takaisin autolle, en enää voinut pidätellä kyyneliä. Kyyneleet valui poskia pitkin koko automatkan kotiin asti, kunnes tunsin oloni taas hieman kevyemmäksi.



Kun palasimme takaisin kotiin, kävimme saunassa ja aloimme valmistella joulupöytää. 






Piparirahkakakku myös vakiintui jossakin kohden yhdeksi kahvipöydän vakioherkuksi. Teen kakun samalla reseptillä ja vain koristelut on olleet joka joulu erilaiset.

Myös erilaiset juustot, hillot ja suolaiset keksit kuuluvat meidän jouluun, sekä tietenkin piparkakut ja tähtitortut. Lisäksi jouluiset karkit, glögi ja pähkinät löytävät paikkansa pöydästä.






Lahjat jaoimme ja avasimme ruokailun jälkeen. Myös läheiset muistivat jälleen lapsiamme runsain lahjoin. Kiitos kaikille.♡ 


Disney elokuvat kuuluvat meidän jouluun ja aattoiltana aloitimme miehen kanssa kahden. Keräsimme herkut olohuoneeseen ja katselimme Mulan elokuvan.

Seuraavan päivänä katselimme koko perheen kanssa Disney+ uutuus elokuvan Soul -Sielun syövereissä. Sitä oli odotettu ja meillä tykättiin kovasti. 


Joulupäivänä katettiin vielä jouluruoat pöytään ja herkuteltiin. Lupasin lisäksi tehdä lapsille kaakaot ja tällaiset niistä lopulta tuli.





Joulu on mennyt rauhallisesti ja mukavasti. Sitten odotellaankin seuraavaksi uutta vuotta.♡









 

8 kommenttia :

  1. Teillä on ollut ihanan tunnelmallinen joulu <3 Meidän joulunvietosta voi käydä lukemassa täältä: https://blingershimmer.blogspot.com/2020/12/joulunviettoa.html

    VastaaPoista
  2. Ihanaa on yhteinen aika ja se, että voi olla jannauttia siitä, ettei kello ole läsnä koko ajan.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa aika ihanalle teillä! Pöytäkin oikein notkuu!

    hanna
    <a href="https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi>https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi</a>

    VastaaPoista
  4. Ihanalta näyttää teidän joulu. Wau mitä herkkuja ja lämpöinen tunnelma. Joulu on kyllä ihmisen parasta aikaa <3

    VastaaPoista